torstai 25. huhtikuuta 2013

Uusi alku

Blogin alusta on muuttunut wordpressistä bloggeriin. Tälle on useampikin syy; bloggerin ulkoasua on huomattavasti helpompi muokata, blogger toimii kätevästi yhteistyössä googlen kanssa, blogger on yleisempi ja viimeiseksi se kenties tärkein syy, eli lukijalaskuri. Bloggerin kautta minun on mahdollista seurata ihan reaaliajassa, kuinka moni ihminen blogia lukee, mitä he lukevat ja millaiset postaukset näyttävät olevan suosiossa.

Wordpress oli alustana hyvä, mutta siinä oli useampia harmittavia puutteita. Vanhaa blogia en kuitenkaan ole poistamassa, vaan se saa jäädä arkistoksi. www.varisparvi.net/koirat on siis olemassa yhä edelleen, mutta uusia postauksia sinne ei ole tulossa.

Blogin ulkoasu päätyi kevään kunniaksi olemaan vähän tavanomaista nätimpi. Kukkasia ja kaikkea. Kevät onkin tehnyt tuloaan viimeisen kahden viikon aikana mukavasti. Itse olen nauttinut siitä vasta viime päivät, sillä sairastuin heti Vaasan KVn jälkeen vakavasti ja olin viikon vuodepotilaana. Lääkärin mukaan syy oli pahaksi äityneessä poskiontelotulehduksessa, suolistotulehduksessa ja niiden yhteistuumin nostamassa kuumeessa, mutta itse epäilen vahvasti syyksi Vaasan KVsta kotiintuomisiksi tullutta EHta.

Yleensä en valita tuomareista ja tähän asti he ovatkin löytäneet Nadirasta ihan asiaankuuluvia virheitä. Tällä kertaa syynä EHlle olivat kuitenkin löysät ranteet. Olisin aivan samaa mieltä EHsta, kenties jopa ihan Hsta, jos Nadiran ranteet olisivat löysät. Ne nyt vaan eivät ole. Neidillä on nyt melko laajat peilit ja epäilen tuomarin hämääntyneen niistä. Pettymys oli valtava, sillä Nadira esiintyi hyvin ja odotukset olivat korkealla. Koska olin itse sairaana, Sari lupautui esittämään Nadiran puolestani. Kaksikko olisi ehdottomasti ansainnut ERIn ja SAn, mutta kumpikin jäi saamatta. Olin kotiintullessani niin raivostunut että sairauteni eittämättä otti heti muutaman askelen pahempaan suuntaan.

Vaasa oli kuitenkin vasta kolmas tämän vuoden näyttelyistä. Seuraavaksi on edessä Tampere runsaan viikon kuluttua, ja Tamperetta seuraa näyttelyviikonloppu Mynämäellä ja Jämsässä. Niiden jälkeen on aika suunnata Raumalle ja kesäloman voi aloittaa sujuvasti Oriveden ja Tuurin näyttelyreissuilla. Kesäksikin on luvassa ohjelmaa, mutta siitä hieman myöhemmin. Erityisen paljon odotan Mynämäen ja Jämsän näyttelyitä; Mynämäellä on tuomaroimassa Jetta Tchokkinen Suomesta ja hän tuomaroi usein ankaralla kädellä. Jämsän tuomari taas on ainakin ennen pitänyt Nadiran tyyppisistä koirista, joten toiveet ensimmäisestä SERTistä kasvavat.

Alla vielä kuva Nadirasta sekä se surullisen kuuluisa EHn arvostelu. Kuvasta muuten huomaa, miten suuren harppauksen Nadira on ottanut eteenpäin parin viime kuukauden aikana. Juniorista on viimein kasvanut aikuinen, kaunis, elegantti afgaaninarttu. Luonteeltan Nadira on edelleen se sama kahdeksankuinen riiviö, joka se oli tullessaankin.

3-vuotias narttu (iäksi sanottiin tosin 24 kk, mutta matematiikka ei tainnut olla peruskoulussa tuomarin vahvin aine), jolla erittäin kaunis pää ja ilme. Oikea purenta. Hieman ohut kaula.. Erinomainen runko ja ylälinja. Riittävät etukulmaukset, mutta hieman löysät ranteet ja löysät etukäpälät. Hyvin kulkmautunut takaa. Hieno häntä. Liikkuu melko jäykästi edestä. Kaunis turkki. Miellyttävä luonne. EH - Marie Gadolin, SWE


2 kommenttia:

  1. Hih, tervetuloa bloggeriin!

    Ps. Otappas heti alkutöiksesi helvettiin tämä saatanan roskapostisuodain. Eli hallintapaneeli > asetukset > tekstit ja kommentit > näytä sanavahvistus: ei. Nykyisellään tämä siis kysyy joka kommentin yhteydessä sanavahvistusta, eli suttuisesta kuvasta pitää arvailla kirjaimia vastauskenttään: "HGjIXx 78865". Se on suoraan anuksesta ja saa usein minut perumaan kommentin lähetyksen. Koskaan en ole kenenkään blogissa nähnyt roskaposti- tai robottikommentteja, kyllä ne on anonyymit, jotka sitä paskaa suoltaa, eikä niihin sanavahvistukset valitettavasti auta. Ehkä joku ÄO-testi sanavahvistuksen tilalle olisi osuvampi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kun sanoit. Vihaan kaikenlaisia sanavahvistuksia itsekin, koska en koskaan saa niistä selvää, kirjoitan ne viisi kertaa väärin ja pahimmillaan kommentti vielä katoaa joka saatanan kerta kun sen koodin laittaa päin vittua.

      Poista