Kesäeläimet

Kuten kaikki blondit, myös Nadira rakastaa kenkiä.

Esittelyssä koko komea naskalihampaisto.

Sie olla vampyyri.

Joskus silloin tällöin Karemkin on paikallaan.

Joku on trimmauksen tarpeessa.

Joskus elämä on pehmeää ruohoa ja valkoapiloita.

Aina silloin tällöin kesäisin sisäinen pessimistini ottaa lomaa, silläkin uhalla että äkillinen positiivisuus saa karman pitkimaan maiharilla naamaan. Nadiran EH-putki katkesi Honkajoen ryhmänäyttelyssä viime sunnuntaina tuloksella AVO ERI3. SA jäi saamatta, muttei harmita.

Karemin ensi viikonlopun kisat jäävät juoksematta. Poika loukkasi viime viikolla polvensa ja varpaansa ja varvas on edelleen turvoksissa. Ontuminen on vähentynyt, varvas liikkuu muiden mukana ja epäilen turvotuksen johtuvan nivelnesteestä. Siitä huolimatta en ota riskiä; jalka-asioiden kanssa ei voi olla liian varovainen. Ehdimme kisata myöhemminkin. Nyt on tärkeintä saada jalka nopeasti kuntoon ja välttää liikaa riehumista. Helpommin sanottu kuin tehty...

Hittavainen sai Eurajoen kämpilleni Ferret Nationin. Samalla siirsin sisällä olleen Hoppity Habitatin kokonaan vara- ja matkustushäkiksi. Kesällä en tarvitse sisätiloihin vakituista häkkiä. Järjestely näyttää sopivan sekä mukelolle että keuhkoilleni oikein mukavasti.

"Hiukan purua tonne alas potkin. Tuli heti kotosampi olo. Emmää niitä näe täältä ylhäältä, mutta mulla on heti sellanen rauhallisempi fiilis kun mää tiedän, että ne on siellä lattialla."

Pentukuume vaivaa. Sekä koirien että frettien suhteen. Luojan kiitos suunnitelmat on kuitenkin lyöty lukkoon jo pidemmälle asti koirarintamalla eikä frettienkään suhteen ole mikään kiire. Hittavainen tuntuu viihtyvän omissa oloissaan ulkotarhassaan touhuillen, kunhan se pääsee aika ajoin lenkille ja sylihoitoon sisälle. Tuskin se osaa edes kaivata kaveria juuri nyt. 

Sitä paitsi Hittis ei tahdo jakaa lohitahnaa ja mansikoita ihan kenen tahansa kanssa. Tulokkaan pitää täyttää vaativat laatukriteerit. Sellaisia näätiä ei joka nurkan takaa löydy.

Erittäin Hyvin menee

Nimittäin näyttelyrintamalla. Ja koska Erittäin Hyvä on sama kuin "tässä lämmintä kättä, menkää kotiinne häpeämään", niin onhan se harmittanut aivan tajuttomasti. Toisaalta taas, tuomarit ovat hekin vain ihmisiä mielipiteineen, joten ei heitetä pyyhettä kaivoon.

Takana ovat nyt Jämsän, Mynämäen, Rauman, Tuurin ja Oriveden näyttelyt, ja kaikista on takana EH. Tulokset eivät siis päätä huimaa, mutta erityisesti Sarin kanssa toteutetut näyttelyreissut Mynämäki-Jämsä ja Tuuri-Orivesi ovat olleet rautaa. Mynämäki-Jämsä viikonloppuna mukana loikki myös Yasmin, ja kävipä Yasmin Raumallakin.

Mynämäki-Jämsä viikonlopuksi siirryin vinttikoirineni jo perjantaina Sarin kämpille Turkuun. Suuri, valoisa rivitaloasunto mukavine pihoineen herätti taas muutonkaipuun itsessäkin. Asiaa ei auttanut, että mulahdimme heti lenkille ja pienen metsäryteikön jälkeen edessä aukeni pari kilometriä silkkaa peltoa. Hihnat irti ja koirat matkaan. Vaikka vanhempien pihalla saakin rällätä vapaana koko kesän, aava aitaamaton laakea sai Karemin ja Nadiran alkukantaisen riemun valtaan. Kumpikin pinkoi menemään kuin ei olisi koskaan vapaana juossutkaan. Luonnollisesti kiinniottamisvaiheessa Nadira päätto taas osoittaa olevansa vittumainen kusipää ja juoksi kieli pitkänä tiehensä. Kiroiltuani ääneen niin että joen toisella puolella kalastamassa ollut lapsiperhe punoitti korviaan myöden ja saatuani vihaista palautetta lenkkeilijältä (täysin ansaittua tässä tapauksessa) sain teiniprinsessan kiinni ja vetäydyimme Sarin ja avopuolisonsa kämpille laittamaan Nadiraa näyttelykuntoon.

Kuten allaolevasta kuvasta voi päätellä, se oli kauheaa se.

Nadiran mielestä pelkkä multainen pelto ei ollut tarpeeksi, vaan välillä käytiin Sole-whippetin kanssa juhlimassa elämää joessa asti.

Noin 4 tuntia, jätesäkillinen kaisloja ja kymmeniä litroja kuraista vettä myöhemmin meillä oli kuitenkin ihan nätti afgaanineiti odottamassa seuraavan päivän kisaamista. Ilta jatkui pienten grillibileiden merkeissä aivan liian myöhään ja aamulla lähdimme silmät ristissä Mynämäelle. Sää suosi ja paikalle saavuttuamme Yasminkin saapui tukijoukkoineen. Yasmin esitti Nadin kehässä kokenein ottein, mutta Hänen Kuninkaallinen Korkeutensa ei digannut hiekka-alustaa ja aurinkokin oli liian kuuma ja tuomari katsoi pahasti ja en muuten todellakaan aio seisoa tässä töllisteltävänä jos kaikki toljottaa.

EH.

No, ei siinä mitään. 

Sarin ja Solen vuoroa siirryimme odottelemaan vipukkakehän vierelle. Heitäkään ei onni suosinut, sillä SERTi meni jälleen nenän edestä. 

Odotellessa tuli kuitenkin taas todistettua se näyttelyharrastuksen mukava puoli; kaiken sen kilpailun takana on myös ihan rehtiä yhteisöllistä kannustushenkeä. Tarkkaavainen kehän katselu taukosi, kun etuoikealta kajahti ilmoille riemukas "ME OLTIIN ROTUNSA PARAS! SAA TAPUTTAA!" Punakeltainen ruusuke toisessa ja ylpeän koiran hihna toisessa kädessä viereisestä kehästä loikkiva nainen aikaansai valtavan naurunremakan ja aplodit. Rotuun ja kehään katsomatta kaikki lähellä olijat jakoivat hetken ajan vilpittömästi sen onnentunteen, joka nappiin menneestä suorituksesta syntyy. 

Mietteliäs Karem kuikuilee heinikkoon. 

Kukkaispoika.

Meidän oli tarkoitus pitää lauantai-iltana SERTijuhlat, mutta koska SERTEjä ei tipahdellut, päätimme muuttaa juhlat ERittäin Hyviksi iltakemuiksi. Yasmin, Ville ja muutama Sarin ja Jannen yhteinen tuttu ja sukulainen saapuivat seuraksemme ja ilta meni taas rattoisissa merkeissä grillaillen, Euroviisuja katsellen ja koirista jutellen. Nukkumaan mentiin taas liian myöhään ja aamulla Jämsää varten herätessä meinasi tulla itku. Pääsimme kuitenkin liikkeelle ajallaan ja nappasimme alkumatkasta Yasminin kyytiin.

Karemistakin saatiin napattua kunnon seisotuskuva. Kasvattajan kanssa Karem ei uskalla venkoilla seisotuksessa vaan tönöttää nätisti.

Jämsän järjestelyt olivat sanalla sanoen surkeat. Keskiverron ruumiin painoinen vanha näyttelyteltta oli varsin mukavaa raahata sen perunapeltoa muistuttavan hietikon lävitse, joka oli valittu parkkipaikaksi. Varsinainen näyttely oli pykätty vanhalle raviradalle. Portit olivat liian kapeita, kehät olivat ahtaita ja telttoja varten varattu ruohokenttä keskellä ravirataa oli kedottunut ja siellä kasvoi polven korkuisia heiniä. Viereisen leirin afgaanilta löytyi silmäkulmasta tuore punkki.

Mahtavaa.

EH tuli kotiin tältäkin reissulta ja koska järjestelyjen takia pinna oli kireänä jo alkuunsa, ei mieli tästä ainakaan kohentunut. Kotimatkalla ahdoimme naamamme täyteen Hesburgermättöä, haukuimme kunnon näyttelyharrastajahengessä tuomarin ja punoimme uusia matkasuunnitelmia.

Tuuri-Orivesi oli edessä heti kesäloman alettua. Kuten Jämsä-Myniksellekin, myös tänne suuntasimme yhdessä Sarin kanssa. Yövyimme edeltävän yön minun kämpilläni ja starttasimme automme viiden maissa. Vanhan kunnon Vesa oli järjestänyt näyttelypaikaksi ihan kelvon sorakentän. Parista trombista huolimatta päivä oli varsin mukava, vaikka menestys jäi taas kummaltakin saamatta.

Kieli keskellä suuta...

Oheistoiminta oli taas kuitenkin kaiken sen matkustelun arvoista. Sari oli spotannut jo ajoissa meille aivan mahtavan yöpymispaikan; Tuurin vanhalla juna-asemalla on muutaman vaunun mittainen juna, joka on muutettu yöpymispaikaksi. Yhdeltä yöltä koko lysti maksoi vain 25 euroa/ihminen ja 5 euroa/koira. Vanhan junavaunun tenho oli vastustamaton ja tasokkaasta yöpymispaikasta olisi voinut maksaa enemmänkin. Ruoat ja juomat joutui kustantamaan itse, mutta miljöö oli hurmaava. Yhteisessä ravintolavaunussa vaihdoimme myös kuulumisia parin muun Tuurissa olleen nättelyharrastajan kanssa. 

Oriveden kehät alkoivat sen verran myöhään, että saimme levätä ihan kunnolla ennen lähtöä. Edellisiltana olimme käyneet vaeltelemassa Keskisen Kyläkaupassa ja sen lähettyvillä sekä koirien kanssa että ilman, ja uni tuli kyllä tarpeeseen.  

Orivesden näyttelypaikka oli hajanaisuudestaan huolimatta ihan mukava ja kehän laidalla tuli tutustuttua uusiin ihmisiinkin. Tulokset eivät tällä(kään) kertaa saaneet aikaan kuin hampaiden kiristelyä, mutta kehän laidalla auringonvarjon alla oli mukava seurailla kehien edistymistä. Kotiinpalatessa kävimme taas Hesburgerissa lohturuokailemassa. Kaupanpäällisiksi sain laastarin vasemman käden keskisormeeni, johon koko viikonlopun rahdeista katkeroitunut kärrymme viilsi inhottavan haavan. Näytteluharrastus on veristä puuhaa.

Tänä kesänä meillä on Sarin kanssa vielä yksi yhteinen reissu: Joensuun kolmepäiväiset koirapippalot. Niitä odotellessa ehditään vielä visiteerata Honkajoella ja Porissakin, ja mikäli Karem saa varpaansa paranemaan (pojalla on kova into teloa itsensä aina juuri ennen kisoja) päästään tänä kesänä maastoilemaankin.

Jos luit tänne asti, ansaitset karkin. Osta itsellesi seuraavalla kerralla kaupasta. Ja nauti kesästä, koska kolmen kuukauden päästä on taas pimeää, kosteaa ja kylmää. Perkele.

Herpderp perhekuva talouden taulapäistä.