tiistai 9. heinäkuuta 2013

Kesäeläimet

Kuten kaikki blondit, myös Nadira rakastaa kenkiä.



Esittelyssä koko komea naskalihampaisto.

Sie olla vampyyri.

Joskus silloin tällöin Karemkin on paikallaan.

Joku on trimmauksen tarpeessa.

Joskus elämä on pehmeää ruohoa ja valkoapiloita.
Aina silloin tällöin kesäisin sisäinen pessimistini ottaa lomaa, silläkin uhalla että äkillinen positiivisuus saa karman pitkimaan maiharilla naamaan. Nadiran EH-putki katkesi Honkajoen ryhmänäyttelyssä viime sunnuntaina tuloksella AVO ERI3. SA jäi saamatta, muttei harmita.

Karemin ensi viikonlopun kisat jäävät juoksematta. Poika loukkasi viime viikolla polvensa ja varpaansa ja varvas on edelleen turvoksissa. Ontuminen on vähentynyt, varvas liikkuu muiden mukana ja epäilen turvotuksen johtuvan nivelnesteestä. Siitä huolimatta en ota riskiä; jalka-asioiden kanssa ei voi olla liian varovainen. Ehdimme kisata myöhemminkin. Nyt on tärkeintä saada jalka nopeasti kuntoon ja välttää liikaa riehumista. Helpommin sanottu kuin tehty...

Hittavainen sai Eurajoen kämpilleni Ferret Nationin. Samalla siirsin sisällä olleen Hoppity Habitatin kokonaan vara- ja matkustushäkiksi. Kesällä en tarvitse sisätiloihin vakituista häkkiä. Järjestely näyttää sopivan sekä mukelolle että keuhkoilleni oikein mukavasti.

"Hiukan purua tonne alas potkin. Tuli heti kotosampi olo. Emmää niitä näe täältä ylhäältä, mutta mulla on heti sellanen rauhallisempi fiilis kun mää tiedän, että ne on siellä lattialla."

Pentukuume vaivaa. Sekä koirien että frettien suhteen. Luojan kiitos suunnitelmat on kuitenkin lyöty lukkoon jo pidemmälle asti koirarintamalla eikä frettienkään suhteen ole mikään kiire. Hittavainen tuntuu viihtyvän omissa oloissaan ulkotarhassaan touhuillen, kunhan se pääsee aika ajoin lenkille ja sylihoitoon sisälle. Tuskin se osaa edes kaivata kaveria juuri nyt. 

Sitä paitsi Hittis ei tahdo jakaa lohitahnaa ja mansikoita ihan kenen tahansa kanssa. Tulokkaan pitää täyttää vaativat laatukriteerit. Sellaisia näätiä ei joka nurkan takaa löydy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti