lauantai 4. toukokuuta 2013

W-H ry:n Maastomestaruus 2013

Herätys 4.25. Autoon 4.50. Matkaan Porintien motellilta 5.30 Marikan ja Joonaksen kanssa. Autossa pilkkii ihmisten lisäksi neljä whippettiä, joista yksi on Karem. Suuntana on Mustialassa pidettävä W-H ry:n Maastomestari 2013.

Karemin edellinen juoksu, ja samalla ensimmäinen koitos virallisissa kisoissa, ei mennyt ihan putkeen. En ollut itse mukana ja poika oli ilmeisesti tilanteesta hieman hämillään. Se oli törmäillyt kaveriinsa, juossut mutkat suoriksi, hukannut vieheen ja palloillut hoomoilasena ympäriinsä kunnes oli saapunut maaliin. Tästä suorituksesta saatiin kuitenkin revittyä 151 pistettä, eli juuri ja juuri hyväksytty. Niinpä näihin kisoihin lähdettiin ihan kisaamaan eikä uusimaan ensimmäistä juoksua hyväksytyksi.

Paikanpäällä saimme odottaa tovin ennen ilmoittautumisten ja eläinlääkärintarkistusten alkamista. Lähtöarvontoja odotellessa kävimme kurkkimassa, millä pellolla juoksu suoritetaan. Järkytyksekseni kisa käytiin ihan kymppitien vieressä. Hetken aikaa mietin, vedänkö Karemin pois kisasta kokonaan liian riskialttiin ympäristön takia. Nadiran en olisi antanut juosta askeltakaan, sillä se on ottanut tavaksi karata riemuissaan omille kierroksilleen suoritustensa jälkeen. Karem sen sijaan jää yleensä vieheelle ja tulee siitä luokse kutsusta, joten loppuviimeksi päätin amtaa juoksuluvan. Sitä vartenhan paikalle oli tultu. Odotukseni eivät olleet kovinkaan korkealla, mutta kokopitkän radan juokseminen on koiralle niin upea kokemus, että sitä varten istuu joskus vähän pidempäänkin autossa.

Lähtöarvonnassa Karemin lähdöksi valikoitui 38. Odottamista oli siis. Lämmittelin Karemin aamulla kunnolla ja noin puolta tuntia ennen alkueriä aloin lämmitellä sitä uusiksi. Lämmittelyä ei saa unohtaa; kisasuoritus on koiralle hyvin raskas ja äärimmäinen voimainponnistus vie kehon kestävyytensä rajoille. Jos lihakset eivät ole kunnossa lähtöhetkellä, vaarana ovat revähdykset, kaatumiset ja venähdykset. Itse noudatan lämmittelyssä 30-minuutin ohjetta; liikkuminen aloitetaan kevyellä kävelyllä ja hölkällä ja siitä siirrytään kohti raskaampia harjoitteita. Ideaalitilanteessa koira saisi lopussa kokea myös lähtöjä, mutta koska niihin harvemmin on kisoissa mahdollisuuksia, heittelin Karemille lelua ja revin sitä sen kanssa. Tällä tavoin Karem sai treenata myös niitä nopeampia pyrähdyksiä ennen varsinaista lähtöä.

Alkuerien rata oli pitkä ja sisälsi paitsi pitkiä suoria, myös nopeita käännöksiä. Karem syöksyi radalle erinomaisella lähdöllä ja juoksi melko puhtaan suorituksen. Oikomistakaan ei tapahtunut ihan hirveästi. Suorituksen jälkeen poika tuli kiltisti kutsulla luokse ja lämmittelimme vielä loppuun ennen kuin käväisimme autolla juomassa. Karemin jäädessä lataamaan akkujaan minä kipaisin katsomaan tulokset. Oletin Karemin olevan häntäpäässä, sillä vastustajia oli varsin nimekäs joukko. Ilmeeni lieni näkemisen arvoinen, kun Karemin nimi komeili alkuerien neljäntenä ylikorkeana uroksena. Koska finaaleihin meni kuusi parasta, oli meillä ensijärkytyksen jälkeen edessä eläinlääkärin uusintatarkistus ja lämmittelyt ennen finaalia. Koska edellisestä suorituksesta oli vasta pari tuntia, otimme lämmittelyn vähän rauhallisemmin. Karem suhtautui lämmittelyyn jo konkarin lailla ja kiskoi aina välillä kohto lähtöpaikkaa. Intoa piisasi, vaikka saimme odottaa omaa vuoroamme kylmässä tuulessa aimo tovin.

Karem odottelee finaalia myös finaaleihin itsensä juosseen Kira-siskon kanssa
Finaalirata oli huomattavasti mutkikkaampi kuin alkuerien rata. Pituutta sillä oli suunnilleen yhtä paljon. Myöhemmin palkintojenjakoa seuratessa kuulimme sekä alkuerä- että finaaliradan olleen tavanomaista pidempiä, joten ei ole ihme, että Karem oli kummankin suorituksensa jälkeen ihan piipussa.

Finaalijuoksu meni erinomaisesti. Karem ei oikonut, juoksi puhtaasti ja jäi vieheelle. Kaikki olisi ollut likimain täydellisesti, ellei poika olisi viimeisten kaarteiden kohdalla juossut kuoppaan. Vaikka loppuun asti selvittiinkin kunnialla, loppulämmittelyjen aikana huomasin Karemin ontuvan melkoisesti. Se heitti jalkaansa sivulle, vältti varaamasta jalalle painoa ja varoi yhtä varvastaan. Lääkärintarkistus osoitti pojan loukanneen varpaansa, mutta vamman laajuus jäi vielä arvaukseksi. Ainakaan ensituntumalta varvas ei tunnu olevan sijoiltaan eikä murtunut. Karem sai kipulääkityksen pariksi päiväksi, ja ensimmäinen apu saatiin heti kisapaikalla injektiona. Reseptiä ei kuitenkaan onneksi tarvinnut hakea, sillä Karem varoi jalkaansa seuraavana päivänä huomattavasti vähemmän ja keskiviikkona se jo juoksi normaalisti. Selvisimme siis säikähdyksellä.

Jo finaaleihin pääseminen oli minulle uskomattoman hieno hetki, mutta todellinen riemu koettiin palkintojenjaossa. 421 pisteellä Karem ansaitsi itselleen kolmannen sijan ja SAn! Hakiessani pokaalia ja kilpailukirjaa olin niin liikuttunut, että jo pelkkä kiitoksen lausuminen palkintojenjakajille ilman äänen värinää vaati yliluonnollista itsehillintää. Automatkalla tuli tiristettyä se kuuluisa ”one manly tear” silkasta ylpeydestä.

Näyttelymenestys on makeaa, mutta nyt kyseessä oli todellinen työvoitto. Tätä varten on treenattu lähtöjä, harjoiteltu canicrossia ja vahvistettu lihaksia. Käyty harjoituksissa. Vahvistettu taistelutahtoa ja viettiä ihan pennusta saakka. Tätä varten on oikeasti tehty hommia. Tietenkään kyse ei ole pelkästä harjoittelusta, sillä ilman synnynnäistä viettiä ja hyvää fyysistä terveyttä sekä otollisia perintötekijöitä ei harjoittelusta ole hyötyä. 

Karem tuskin osaa olla suorituksestaan ylpeä. Sen mielestä on vain tajuttoman hauskaa juosta ja kilpailla ja kisoja seuraavat pari päivää sen kasvoilla karehti tavallista tyytyväisempi koiranhymy.

Komea palkinto kökkönä kännykkäkuvana

Onnittelut myös kilpakumppaneille, erityisesti ylikorkeat urokset voittaneelle Sulolle!

4 kommenttia: