Herätys 4.25. Autoon 4.50. Matkaan
Porintien motellilta 5.30 Marikan ja Joonaksen kanssa. Autossa
pilkkii ihmisten lisäksi neljä whippettiä, joista yksi on Karem.
Suuntana on Mustialassa pidettävä W-H ry:n Maastomestari 2013.
Karemin edellinen juoksu, ja samalla
ensimmäinen koitos virallisissa kisoissa, ei mennyt ihan putkeen. En
ollut itse mukana ja poika oli ilmeisesti tilanteesta hieman
hämillään. Se oli törmäillyt kaveriinsa, juossut mutkat
suoriksi, hukannut vieheen ja palloillut hoomoilasena ympäriinsä
kunnes oli saapunut maaliin. Tästä suorituksesta saatiin kuitenkin
revittyä 151 pistettä, eli juuri ja juuri hyväksytty. Niinpä
näihin kisoihin lähdettiin ihan kisaamaan eikä uusimaan
ensimmäistä juoksua hyväksytyksi.
Paikanpäällä saimme odottaa tovin
ennen ilmoittautumisten ja eläinlääkärintarkistusten alkamista.
Lähtöarvontoja odotellessa kävimme kurkkimassa, millä pellolla
juoksu suoritetaan. Järkytyksekseni kisa käytiin ihan kymppitien
vieressä. Hetken aikaa mietin, vedänkö Karemin pois kisasta
kokonaan liian riskialttiin ympäristön takia. Nadiran en olisi
antanut juosta askeltakaan, sillä se on ottanut tavaksi karata
riemuissaan omille kierroksilleen suoritustensa jälkeen. Karem sen
sijaan jää yleensä vieheelle ja tulee siitä luokse kutsusta,
joten loppuviimeksi päätin amtaa juoksuluvan. Sitä vartenhan
paikalle oli tultu. Odotukseni eivät olleet kovinkaan korkealla,
mutta kokopitkän radan juokseminen on koiralle niin upea kokemus,
että sitä varten istuu joskus vähän pidempäänkin autossa.
Lähtöarvonnassa Karemin lähdöksi
valikoitui 38. Odottamista oli siis. Lämmittelin Karemin aamulla
kunnolla ja noin puolta tuntia ennen alkueriä aloin lämmitellä
sitä uusiksi. Lämmittelyä ei saa unohtaa;
kisasuoritus on koiralle hyvin raskas ja äärimmäinen
voimainponnistus vie kehon kestävyytensä rajoille. Jos lihakset
eivät ole kunnossa lähtöhetkellä, vaarana ovat revähdykset,
kaatumiset ja venähdykset. Itse noudatan lämmittelyssä 30-minuutin
ohjetta; liikkuminen aloitetaan kevyellä kävelyllä ja hölkällä
ja siitä siirrytään kohti raskaampia harjoitteita.
Ideaalitilanteessa koira saisi lopussa kokea myös lähtöjä, mutta
koska niihin harvemmin on kisoissa mahdollisuuksia, heittelin
Karemille lelua ja revin sitä sen kanssa. Tällä tavoin Karem sai treenata myös niitä nopeampia
pyrähdyksiä ennen varsinaista lähtöä.
Alkuerien rata oli pitkä ja sisälsi
paitsi pitkiä suoria, myös nopeita käännöksiä. Karem syöksyi
radalle erinomaisella lähdöllä ja juoksi melko puhtaan
suorituksen. Oikomistakaan ei tapahtunut ihan hirveästi. Suorituksen
jälkeen poika tuli kiltisti kutsulla luokse ja lämmittelimme vielä
loppuun ennen kuin käväisimme autolla juomassa. Karemin jäädessä
lataamaan akkujaan minä kipaisin katsomaan tulokset. Oletin Karemin
olevan häntäpäässä, sillä vastustajia oli varsin nimekäs
joukko. Ilmeeni lieni näkemisen arvoinen, kun Karemin nimi komeili
alkuerien neljäntenä ylikorkeana uroksena. Koska finaaleihin meni
kuusi parasta, oli meillä ensijärkytyksen jälkeen edessä
eläinlääkärin uusintatarkistus ja lämmittelyt ennen finaalia.
Koska edellisestä suorituksesta oli vasta pari tuntia, otimme
lämmittelyn vähän rauhallisemmin. Karem suhtautui lämmittelyyn jo
konkarin lailla ja kiskoi aina välillä kohto lähtöpaikkaa. Intoa
piisasi, vaikka saimme odottaa omaa vuoroamme kylmässä tuulessa
aimo tovin.
Karem odottelee finaalia myös finaaleihin itsensä juosseen Kira-siskon kanssa |
Finaalirata oli huomattavasti
mutkikkaampi kuin alkuerien rata. Pituutta sillä oli suunnilleen
yhtä paljon. Myöhemmin palkintojenjakoa seuratessa kuulimme sekä alkuerä- että finaaliradan olleen tavanomaista pidempiä, joten ei ole ihme, että Karem oli kummankin
suorituksensa jälkeen ihan piipussa.
Finaalijuoksu meni erinomaisesti. Karem
ei oikonut, juoksi puhtaasti ja jäi vieheelle. Kaikki olisi ollut
likimain täydellisesti, ellei poika olisi viimeisten kaarteiden
kohdalla juossut kuoppaan. Vaikka loppuun asti selvittiinkin
kunnialla, loppulämmittelyjen aikana huomasin Karemin ontuvan
melkoisesti. Se heitti jalkaansa sivulle, vältti varaamasta jalalle
painoa ja varoi yhtä varvastaan. Lääkärintarkistus osoitti pojan
loukanneen varpaansa, mutta vamman laajuus jäi vielä arvaukseksi.
Ainakaan ensituntumalta varvas ei tunnu olevan sijoiltaan eikä
murtunut. Karem sai kipulääkityksen pariksi päiväksi, ja
ensimmäinen apu saatiin heti kisapaikalla injektiona. Reseptiä ei kuitenkaan onneksi tarvinnut hakea, sillä Karem varoi jalkaansa seuraavana päivänä huomattavasti vähemmän ja keskiviikkona se jo juoksi normaalisti. Selvisimme siis säikähdyksellä.
Jo
finaaleihin pääseminen oli minulle uskomattoman hieno hetki, mutta
todellinen riemu koettiin palkintojenjaossa. 421 pisteellä Karem
ansaitsi itselleen kolmannen sijan ja SAn! Hakiessani pokaalia ja
kilpailukirjaa olin niin liikuttunut, että jo pelkkä kiitoksen
lausuminen palkintojenjakajille ilman äänen värinää vaati
yliluonnollista itsehillintää. Automatkalla tuli tiristettyä se
kuuluisa ”one manly tear” silkasta ylpeydestä.
Näyttelymenestys on makeaa, mutta nyt
kyseessä oli todellinen työvoitto. Tätä varten on treenattu
lähtöjä, harjoiteltu canicrossia ja vahvistettu lihaksia. Käyty
harjoituksissa. Vahvistettu taistelutahtoa ja viettiä ihan pennusta saakka. Tätä varten
on oikeasti tehty hommia. Tietenkään kyse ei ole pelkästä
harjoittelusta, sillä ilman synnynnäistä viettiä ja hyvää fyysistä
terveyttä sekä otollisia perintötekijöitä ei harjoittelusta ole
hyötyä.
Karem tuskin osaa olla suorituksestaan ylpeä. Sen mielestä on vain tajuttoman hauskaa juosta ja kilpailla ja kisoja seuraavat pari päivää sen kasvoilla karehti tavallista tyytyväisempi koiranhymy.
Komea palkinto kökkönä kännykkäkuvana |
Onnittelut myös kilpakumppaneille, erityisesti ylikorkeat urokset voittaneelle Sulolle!
Onnea hienosta menestyksestä! :)
VastaaPoistaKiitos! Menestys maistuu makealle.
PoistaOnnittelut molemmille! :--)
VastaaPoistaKiitos kiitos!
Poista